Sampsa Oinaala
Kadulta korpeen
 

Sampsa Oinaala

> Osa 1 16.5.2004
> Osa 2 30.5.2004
> Osa 3 4.7.2004
> Osa 4 15.8.2004
> Osa 5 12.9.2004
> Osa 6 10.10.2004
> Osa 7 21.11.2004
> Osa 8 12.12.2004
> Osa 9 2.1.2005
> Osa 10 20.2.2005
> Osa 11 20.3.2005
> Osa 12 22.5.2005
> Osa 13 19.6.2005

> Kadulta korpeen -etusivulle

> Sampsan etusivulle

 

Osa 2
30.5.2004

Saarikosken ihmeiden vuosisata

Siivous johdattaa minut matkalle uuden kotini menneisyyteen. Rintamamiestilan historiaa rytmittävät 1900-luvun ihmeet. Uusia ihmeitä ei ehkä tule.

Ensimmäisellä viikolla hädin tuskin ehdin ulos talosta tutustuessani uuden kotini sopukoihin. Ennenkokematon siivousvimma lienee yksityisomistuksen siunauksellisuuden tulosta. Maaseudulla talot ovat yksilöitä. Kaupunkikerrostaloa piirustuspöydällään luonnosteleva arkkitehti suunnittelee asunnot kuvitteellisten standardi- ihmisten tarpeisiin. Sen sijaan tämän talon ovat entiset asukkaat suunnitelleet ja rakentaneet vain itseään varten. Taloa asunut edesmennyt Suhosen viljelijäpariskunta tuntuu olevan yhä vahvasti läsnä. Aika on pysähtynyt jonnekin 80-luvulle, jolloin he alkoivat viettää talvia kirkonkylällä. Sen jälkeen sisustusta ei ole muutettu.

Kirjahyllystä löytyy Suuri maatilakirja vuodelta 1966. Silloin tiloja on pidetty niin suuressa arvossa, että niiden historia on tallennettu kansien väliin. Pohjois-Karjala löytyy helposti, sitten Valtimon kunta …ja siinä se on: Saarikoski! Näin on kodistani kirjoitettu: ”Tila on valtion puistosta muodostettu rintamamiestila. Nykyisen isännän raivaamaa peltoa on 14 ha. Päärakennus on rakennettu hirrestä 1951. Karjassa on sk- ja ay-lehmiä, 7 lypsävää ja 7 nuorta. Vuosittain lihotetaan 3-4 sikaa. Isäntä on maamiesseuran puheenjohtaja, emäntä harrastaa käsitöitä.” Tuntuu hurjalta kuvitella kaikkea sitä työtä, joka täällä on tehty. Isäntä on taistellut kahdessa sodassa, raivannut sen jälkeen pellot ja rakentanut talon sekä kasvattanut vaimonsa kanssa neljä lasta. Sellaisia ovat olleet Suomen talouden rakentajat puoli vuosisataa sitten – eivät mitään jormaolliloita tai it-nörttejä, joiden suurin ongelma tuntuu valituksen perusteella olevan liian korkeaksi väitetty verotus. Raivaajiin verrattuna tunnen itseni lähinnä säälittäväksi vesuroidessani pajukkoa matalaksi villiintyneeltä perunamaalta.

Kosmologian professori Kari Enqvist on todennut, että 1900-luku on ollut ihmeiden vuosisata, jollaisen ihmiskunta kokee vain kerran (Yle Radio 1, 4.5.). Se on helppo uskoa, kun katsoo Suomen lähihistoriaa. Vielä 1930-luvulla näitäkin alueita on uhannut nälänhätä. Siitä on tultu huiman kehityksen siivillä tämän päivän informaatio- ja palveluyhteiskuntaan. Elintason kehityksen kääntöpuolena on ollut autioituminen. Omalle elämälle asetettujen vaatimusten kasvun myötä ihmiset ovat sitoutuneet entistä tiiviimmin rahatalouteen. Syrjäkylien omavaraisuus ei ole riittänyt, vaan toimeentuloa on lähdetty etsimään muualta. Omien lihotussikojen sijaan kyljykset on haettu marketista.

Elintason kehitysvaiheet löytyvät myös pihapiiristä. Aitassa ovat yhä tallella öljylyhdyt ja kaasulamput, patteriradiot ja pesukomuutit. Yksi 1900-luvun suurista ihmeistä on ollut sähkö, joka tänne Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamaille on vedetty vuonna 1973 – vain muutama vuosi ennen syntymääni. Koko valtakunnan kattavan sähköverkon valmistuminen lienee ollut alueellisen tasa-arvon huippuhetki. Väen vähenemisen myötä uudemmat ihmeet eivät ehkä näitä seutuja koskaan tavoita. Laajakaistaisen internet-yhteyden odottaminen saattaa olla turhaa.

Suurta maatilakirjaa selaillessa silmiin osuu tiloja, joita sama suku on viljellyt jopa satoja vuosia. Sellaisissa paikoissa suvunjatkamisella on aivan erilainen merkitys kuin kaupungissa. Jokaisen sukupolven jälkeen on löydyttävä jatkaja maatilan traditiolle. Näinä päivinä perinne katkeaa yhä useammassa talossa. Tälle tilalle ei jatkajaa aikoinaan löytynyt. Linnut lensivät pesästä Nurmekseen ja etelän kaupunkeihin. Valtio sai omansa takaisin, kun Metsähallitus osti tilan maat vuonna –97. Jo kertaalleen metsitetyt pellot raivasi naapurini uudelleen käyttöönsä. Pihapiiri lohkaistiin erilleen. Nyt se on minun kotini. Perunat on istutettu. Saa nähdä, millaisen tradition onnistun luomaan.

Sampsa Oinaala

 
web design by anka