Sampsa Oinaala
Kadulta korpeen
 

Sampsa Oinaala

> Osa 1 16.5.2004
> Osa 2 30.5.2004
> Osa 3 4.7.2004
> Osa 4 15.8.2004
> Osa 5 12.9.2004
> Osa 6 10.10.2004
> Osa 7 21.11.2004
> Osa 8 12.12.2004
> Osa 9 2.1.2005
> Osa 10 20.2.2005
> Osa 11 20.3.2005
> Osa 12 22.5.2005
> Osa 13 19.6.2005

> Kadulta korpeen -etusivulle

> Sampsan etusivulle

 

Osa 5
- editoimaton versio
12.9.2004

Päivä Valtimon viimeisessä kyläkoulussa

Tutkimus, jonka mukaan suomalaislapset eivät pidä koulusta, on herättänyt paljon keskustelua. Kotikylältäni löysin koulun, jossa viihdytään.

"Takaisin kouluun", pohdin, kun herätyskello pärähtää soimaan aamuseitsemältä. Edellisestä visiitistä onkin jo kulunut aikaa. Vuosikaudet koulukiusaamista, turhautumista ja pommiin nukuttuja aamuja johtivat siihen, että lukion jälkeen opinnot saivat jäädä. Viime aikoina kouluviihtyvyys on saanut laajempaakin huomiota. Maailman terveysjärjestö WHO:n julkistettua tutkimuksen, jonka mukaan suomalaislapset pitävät koulusta muissa maissa asuvia ikätovereitaan vähemmän, on keinoja opinahjojen ongelmien poistamiseksi pohdittu lehdistössä sivukaupalla. Millaisia vastauksia tulevaisuutemme rakentajien hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin mahtaa löytyä Valtimon kunnan viimeisestä kyläkoulusta. Hypätessäni polkupyörän selkään muistuu mieleeni tyttöystävän kanssa käymäni keskustelu. Hän kertoi että koulunkäynti oli yhtä tervanjuontia lukuunottamatta kyläkoulussa vietettyä ala-asteaikaa. Sitäkään kyläkoulua ei Rääkkylässä enää ole. Maaseudun pienet opinahjot ovat osa katoavaa kulttuuria. Ensi vuonna niitä on taas vähemmän. Matka ei ole pitkä. Kyläkoulu sijaitsee kotikylässäni Rumossa. Itselleni visiitti on kurkistus tuntemattomaan. Oman opintieni taivalsin Helsingissä satojen muiden oppilaiden joukossa. Koulujen pihoilla oli asvalttia. Rumon koulu sen sijaan seisoo metsän keskellä. Lähimmät naapuritalotkin ovat näköpiirin ulkopuolella.

Koululaiset saapuvat linja-autolla ja taksilla. Koulupäivän alkua odotellessa saa tehdä, mitä huvittaa. Osa lapsista suuntaa liikuntasaliin, osa tietokoneelle. Opetus alkaa kello 8.30. Oppilaat marssivat kahteen luokkahuoneeseen ja istuutuvat paikoilleen. Ovet saavat jäädä auki.
- Hyvää huomenta! Otetaanpa virsikirjat esiin, niin aloitetaan pienellä laululla, rehtori ja opettaja Unto Karppinen toteaa. "Jeesus sinä itsekin/ olet ollut pieni/ Tule mukaan leikkeihin/ suojaa koulutieni..." Karppisen luokassa 9-12-vuotiaita oppilaita on 14. Viereisessä luokassa Eija Lukkari opettaa seitsemää 7-8-vuotiasta lasta. Siinä ovatkin koulun kaikki oppilaat. Koululaisten määrään nähden rakennus tuntuu massiiviselta. Se on rakennettu betonista vuonna 1956. Silloin maaseudulla vilisi lapsia. Näiltä Itä- ja Pohjois-Suomen asutuskyliltä lähtivät sotien jälkeen maailmalle suuret ikäluokat. Nykyisin Valtimolla syntyy vuosittain parikymmentä lasta. Alimmillaan luku on pudonnut 11:een. Sekin on ihan hyvin verrattuna kuntiin, joissa pahimpina vuosina on syntynyt vain pari-kolme pienokaista. Koululaisia Rumossa on ollut enimmillään sata. Nykyiset oppilaat keräillään alueelta, jolla samankokoisia kouluja on ollut viisi.

Ekaluokkalaisten opetellessa aakkosia ylempi luokka perehtyy historiaan. Pienen koulun yhdistelmäluokassa opinnot suoritetaan vuorokurssiperiaatteella siten, että esimerkiksi kolmos- ja nelosluokkalaiset lukevat tänä vuonna molemmat kolmannen vuosikurssin ja ensi vuonna neljännen. Tämän lisäksi luokka on jaettu kahtia siten, että oppitunnin sisältö on erilainen 9-10 ja 11-12 -vuotiaille. Yhdistelmäopetus painottaa omatoimisuutta. Luokan toisen puoliskon keskittyessä suulliseen opiskeluun toinen puoli tekee testejä tai vihkotehtäviä. Englanninopettaja sekä apuopetusta antava erityisopettaja vierailevat koululla pari kertaa viikossa. Kaikki muu opetus on koulun kahden oman opettajan harteilla. Opiskelu sujuu tuttavallisen veljellisessä hengessä. Pojat velmuilevat kuten muuallakin, mutta hävyttömyyksiä ei opettaja joudu kuuntelemaan. Opetuksen sisältö perustuu kuitenkin samoihin dogmeihin kuin muissakin kouluissa.
- Mitä ihmettä ala-asteikäiset lapset tekevät nippelitiedolla Kaarle Suuren valtakunnasta, valokuvaaja Tommi Taipale päivittelee koulupäivän jälkeen. Tunnin lopuksi opettaja kertoo keskiaikaisista kutsumanimistä, jotka perustuivat usein ihmisten ulkonäköön.
- Unto kaljupää! keksii yksi pojista. Kaikkia alkaa naurattaa.

Välituntien kanssa ei pelata minuutin päälle. Koulun kelloakin saavat soittaa oppilaat itse - kukin omalla järjestäjävuorollaan. Pihamaalla aika kuluu keinupalloa pelaten ja narua hyppien. Pihan ympärillä ei ole aitaa. Lähimetsässä saa liikkua yhdessä sovittujen rajojen sisäpuolella. Majan rakentaminenkaan ei ole kiellettyä. Niitä löytyy pihan reunoilta useita. Ulkona peuhaamisen jälkeen maistuu ruoka, vaikka se tuodaankin nykyisin kirkonkylän koulun laitoskeittiöstä. Ympäristötiedon tunnilla lähdetään retkelle. Vanhempien koululaisten tehtävänä on löytää koulun lähistöltä suuria kasvien lehtiä. Sitten niitä tunnistetaan ja vertaillaan koulukirjan kuviin. "Luontoa on kaupungissakin", kirjassa kerrotaan. Pienemmät ryhtyvät puolestaan tutkimaan, millaisia sieniä koulun pihalla kasvaa. Opettaja saa juoksennella edestakaisin, kun lapset esittelevät löydöksiään. Joukko ekaluokkalaisia poikia innostuu sienestyksestä sen verran, että jatkaa puuhaa vielä välitunnillakin. Kotiinviemisiksi kertyy kassillinen luonnonantimia.

Opettaja Eija Lukkarilla on kokemusta isommistakin kouluista. Aiemmin hän opetti Valtimon kirkonkylällä yli 20 oppilaan ryhmää.
- Se vaatii paljon enemmän. Mitä suuremmaksi luokkakoko menee, sitä vähemmän oppilaille jää aikaa. Samalla erityisopetustakin vähennetään, Lukkari harmittelee. Kyläkoulussa oppilaille jää enemmän aikaa ja opettaja pääsee lähemmäksi opetettaviaan. Myös erityisopetuksen tarve on helpompi huomata.
- Kun tulin tänne, oli ihanaa huomata, että on vielä sellaisia paikkoja, joissa ei ole kauhea kiire. Oppilaatkin ovat rauhallisempia, Lukkari hymyilee. Opettajan mukaan koulukiusaamista esiintyy myös täällä. Asiat on kuitenkin helppo selvittää, kun oppilaiden vanhemmatkin tuntevat toisensa. Lukkari toivoo, ettei kouluverkkoa karsittaisi enempää.
- Koulun pitäisi olla oppilaita lähellä.

Erilaisen koulun on kokenut myös 10-vuotias Gerda Verboon. Syntymämaassaan Hollannissa hän aloitti opintiensä jo nelivuotiaana. Koulussa oli yli 500 oppilasta ja luokallakin viitisenkymmentä. Elämänmuutos koitti kolme ja puoli vuotta sitten, kun isä sai tarpeekseen melusta, tungoksesta ja vieri viereen rakennetuista taloista.
- Isä tahtoi perustaa minkkitarhansa luonnon keskelle paikkaan, jossa on metsää ja järviä. Täällä on uskomattoman kaunista. Takaisin Gerda ei kaipaa. Pikkukoulussa ystäviä on paljon enemmän. Siksi jopa parin vuoden päästä koittava siirtyminen kirkonkylän yläasteelle hieman jännittää.
- Täällä voi tehdä retkiä ja pitää hauskaa! Samoilla linjoilla ovat muutkin oppilaat. Koulussa riittää kavereita ja ympärillä luontoa. Opettajat ovat kriittisimmänkin arvion mukaan "lähinnä kivoja".

Rehtori Unto Karppinen on kiertänyt koko uransa pieniä kouluja. Kalliojärven ainoana opettajana Karppinen paimensi aikoinaan neljää oppilasta. Hänen aiempia työpaikkojaan ei enää ole. Nykyinen työpaikka on turvattu toistaiseksi. Muiden kyläkoulujen sulkemisen johdosta kirkonkylän koulu on nimittäin täynnä.
- Jos oppilasmäärä pysyy parinkympin tienoilla, olen optimistinen. Ei ole liikaa, jos kunnassa on kaksi ala-astetta, rehtori linjaa. Oppilasennuste tukee Karppisen optimismia. Mikäli lapsiperheet eivät muuta pois, nousee koulun oppilasmäärä vuonna 2009 peräti kolmeenkymmeneen, eikä viime vuoden 16 oppilaan aallonpohjaan ole pitkään aikaan paluuta. Mikään ei silti ole varmaa. Naapurikaupungissa Nurmeksessa ollaan lakkauttamassa 37:n oppilaan kyläkoulua. Kaukaisempi tulevaisuus on kiinni paikallisista asukkaista.
- Valtakunnan korkeimmalta taholta tulevat viestit vaikuttavat ihan tänne syrjäseudun pieneen ihmiseen. Valtimo on korkealla työttömyystilastoissa. Uskalletaanko perustaa perhettä? Rehtori toivoo, että kyläkoulu säilyisi:
- En ajattele itseäni, vaan koulua toiminnallisena yksikkönä. Minua kiehtoo se tietynlainen yhteenkuuluvuus, perhepiiri. Samaa mieltä lienee Markku Sormunen. Helsingin Sanomissa nimimerkki Koululainen8a kirjoittaa: "Kouluun saisi rakennuttaa aikamoisen huvipuiston, että joku tykkäisi". Sormusella on erilainen näkemys:
- Kesälomalla on tylsää, koulussa on kivaa!

Sampsa Oinaala

 
web design by anka