Valoa
pimeydessä
Syksyn
aikana olen oppinut, että tähtitaivas on kolmiulotteinen. Sen voi huomata
vain paikassa, jonne keinovalon säteet eivät ulotu.
Uni katkeaa
keskellä yötä. Avaan silmät. On kuin ne olisivat edelleen kiinni: mitään
ei näy. Pikkuhiljaa alkavat pimeydestä erottua ikkunan ääriviivat. Heristän
korviani. Mitään ei kuulu. Edes tuuli ei humise tyynessä yössä. Pian
vaivun uudelleen uneen ja nukun sikeästi pitkälle aamupäivään. Lepoani
ei häiritse mikään. Hiljaisuus ja pimeys ovat jotakin, mitä Helsingissä
ei ollut.
Julkisuudessa
on käyty ajoittain huolestunutta keskustelua kaamosmasennuksesta. Pitkä
talvi lyhyine päivineen käy ihmisten voimille aiheuttaen ahdistusta.
Vai olisiko ongelmien syynä sittenkin se, että siellä missä suurin osa
ihmisistä asuu ei ole sen enempää aitoa pimeyttä kuin aitoa valoakaan?
Ihmisyhteisöillä tuntuu olevan valtava tarve kylvää sähkövaloa ympärilleen.
Kaupungeissa taivas ei näytä taivaalta. Se hohtaa likaisenkellertävänä
ikkunan läpi, vaikka verhot olisivat kiinni. Pimeyttä on turha etsiä
rintamaiden maaseudultakaan. Taajamat hohtavat pilvisellä yötaivaalla
kuin olisivat tulessa. Kunnanisiin iskeneen katuvalohullutuksen myötä
valosaaste levittäytyy yhä kauemmaksi kaupungeista ja kirkonkylistä.
Kodinpiiri
muodostuu pienen pihavalon ympärille, kun lähimpiin katulamppuihin on
matkaa parikymmentä kilometriä. Kun uskaltautuu astumaan piirin ulkopuolelle,
voi huomata, ettei siellä olekaan pelkkää mustaa. Silmän tottuessa alkavat
metsän piirteet ja tie erottua. Kun kääntää katseensa ylös, kohtaa tähtitaivaan,
joka on muuttunut kolmiulotteiseksi. Kirkkaiden tähtikuvioiden takaa
paljastuu ääretön määrä pienempiä tähtiä ja taivaankannen poikki kulkeva
linnunradan juopa. Lamppujen loisteessa niitä ei voi nähdä. Joinakin
öinä taivaankannella leiskuvat revontulet ja kun täysikuu möllöttää
pilvettömällä taivaalla, on jälleen yölläkin valoisaa – kuin kesällä.
Se houkuttaa hiihtoretkelle. Taidan olla varsin etuoikeutettu. Sivistyneessä
maailmassa paikat, joihin sähkövalon säteet eivät ulotu, alkavat olla
todella harvassa.
Kirkas
valo tuntuu joskus sisälläkin liian rajulta. Silloin on hyvä sytytellä
kynttilöitä. Olenpa pari kertaa kotiviinilasin ääressä sammuttanut kynttilätkin
ja katsellut tähtitaivasta ikkunasta. Säkkipimeitä iltoja on ollut vain
muutama. Ne jäivät taakse, kun maahan satoi lumi. Toisin kuin etelässä,
täällä se on myös pysynyt maassa. Iltakävelyllä hämärällä kylänraitilla
on helppoa ymmärtää ikkunoista tuikkiviin valoihin liittyvää symboliikkaa.
Ne kertovat siitä, että täällä vielä on elämää. Autiotalojen mustat
ikkunat sen sijaan tuijottavat pimeyteen kuin kuolleen miehen silmät.
Keinovalon
lisäksi ihminen levittää usein ympärilleen myös ääntä. Jos ulkona huutavat
moottorit, pauhaavat sisällä puolestaan televisiot ja tietokonepelit.
Hiljaisuuden keskellä saattaa joskus jopa kuulla omat ajatuksensa, eikä
nukkumiseen tarvitse korvatulppia. Sitäkin herkemmin huomaa, kun hiljaisuus
rikkoutuu. Sydän meinaa pysähtyä joka kerta, kun hävittäjälentokone
syöksyy talon ylitse. Vaikka kuinka toistelisin itselleni, että siinä
harjoitellaan tämän maan puolustamista, en voi mitään sille, että olo
ei todellakaan tunnut turvalliselta kun taivaalta kaikuu maailmanlopun
kumu. On hämmästyttävää, millaista siirtomaavaltaa armeija käyttää syrjäseuduilla.
Eikö lentoharjoituksia voisi tehdä kaupunkien yllä? Siellä kukaan tuskin
huomaisi sotakoneita liikenteen melulta.
Tunnustan!
En minäkään aivan rikkumattomassa hiljaisuudessa elä. Radio on usein
päällä aamusta iltaan. Sieltä ahmin kuunnelmat, dokumentit ja Hannu
Taanilan pakinat. Niissä on sen verran pureskelemista, ettei kaupunkiin
jäänyttä televisiota tule ikävä. Radio on minulle uskollinen kaveri
kun joskus vierähtää päivä tai parikin niin, etten puhu kenellekään.
Yksinolo ei silti ahdista. Täällä se on luontevampaa kuin kaupungissa,
jossa kaikkialla ympärillä on ihmisiä. Juttuseuraa kaivatessaan voi
polkaista naapuriin tai tarttua puhelimeen. Eniten kaipaan Braspyreet-bändiä,
joka nyt soittaa Helsingissä ilman minua. Toivottavasti pojat pitävät
lupauksensa ja tulevat käymään.
Syrjäkylällä
vietetyn syksyn jälkeen voin lähettää kuntani päättäjille lyhyet terveiset:
jos joku saa päähänsä rakentaa tänne katuvalot, minulla on ainakin yksi
syy muuttaa pois.
Sampsa
Oinaala
