Sampsa Oinaala
Kadulta korpeen
 

Sampsa Oinaala

> Osa 1 16.5.2004
> Osa 2 30.5.2004
> Osa 3 4.7.2004
> Osa 4 15.8.2004
> Osa 5 12.9.2004
> Osa 6 10.10.2004
> Osa 7 21.11.2004
> Osa 8 12.12.2004
> Osa 9 2.1.2005
> Osa 10 20.2.2005
> Osa 11 20.3.2005
> Osa 12 22.5.2005
> Osa 13 19.6.2005

> Kadulta korpeen -etusivulle

> Sampsan etusivulle

 


5.5.2019

Valtimon loppu

Toimittaja Sampsa Oinaala muutti 15 vuotta sitten Helsingistä Valtimolle Pohjois-Karjalaan. Viimeisen vuoden aikana hänen kotikunnassaan on tapahtunut romahdus.

Sampsa Oinaala

Hautakynttilät palavat ravintolan ovenpielessä. Onko joku kuollut?
Ei sentään. Tänään kuolinkellot soivat itse ravintolalle. On elokuun viimeinen ilta 2018 ja Seiska on auki viimeistä kertaa. Pitkä perinne päättyy - ravintola on toiminut eri nimillä Valtimolla lähes puoli vuosisataa.
Onnistun saamaan yhden viimeisistä ruoka-annoksista. Juomahyllyihinkin alkaa ilmestyä aukkoja. Kuohuviini on jo loppunut. Sitten loppuu lonkero.
Mutta se ei menoa haittaa. Asiakkaat ovat päättäneet osoittaa, että Seiska on tarpeellinen. Taksi toisensa jälkeen kurvaa ovelle täysi lasti mukanaan. Kellon lähestyessä puoltayötä kapakka on ovea myöten täynnä. Baaritiskille saa jonottaa vartin.

Miten tässä näin kävi? Vastahan meillä vielä oli Valtimolla kaksi ravintolaa. Nyt ne ovat panneet ovensa säppiin peräjälkeen.
Kaikki eivät tunnu ymmärtävän, mikä baarissa nyt on niin tärkeää. Mutta ei Seiska ollut pelkkä juottola. Siellä syötiin lounaat, pidettiin juhlat, kokoukset ja hirvipeijaiset.
Vuonna 2005 Seiska nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun MTV3:n matkailuohjelma Fabio & Fabrizio julisti sen pizzat Suomen parhaiksi. Huojuva lato -yhtye on säveltänyt laulunkin ravintolan kunniaksi: Mennään Valtimon Seiskaan / siellä tänään hyvä musa soi...
Ravintolan puute konkretisoituu muutamaa viikkoa myöhemmin, kun odottelen kirkonkylällä iltabussia. Kirjasto on kiinni, huoltoasema on kiinni... Istun S-marketin vetoisessa eteisessä lukemassa lehteä. Ankeaa, ei voi muuta sanoa.

Seiskan lopetus kruunaa romahduksen, joka pienessä pohjoiskarjalaisessa kunnassa on lyhyessä ajassa tapahtunut. Ensin lähti valokuvausliike. Vuonna 2017 sulkeutui Valtimon toinen päivittäistavarakauppa ja toinen ravintola.
Lähes yhtä aikaa Seiskan kanssa kesällä 2018 lopetti toimintansa kodinkoneliike. Nyt loppuunmyynti-julisteet koristavat perinteikkään kenkäkaupan ikkunoita. Ainoa pankkikonttori on auki kahtena päivänä viikossa.
Jotenkin kuvaavaa on, että Valtimolla sekä asiamiesposti, että Matkahuolto löytyvät nykyään hautaustoimistosta. Se lienee yritys, jonka valot sammuvat kylällä viimeiseksi.
Traagisinta on, että sekä ravintola, että kodinkoneliike olivat kannattavia, ja kummankin olisi voinut ostaa avaimet käteen -periaatteella. Mutta ei löydy enää yrittäjiä pieneen syrjäiseen kuntaan.
Sama suunta on naapurikaupungissa Nurmeksessa. Sieltä on viime vuosina suljettu esimerkiksi yksi ruokakauppa, huoltoasema ja talotehdas.

Kun muutin vappuna 2004 Helsingistä Valtimolle, muutin kuntaan, jossa oli noin 2700 asukasta. Viime vuoden lopussa kunnan väkiluku oli 2143.
Pelkästään viime vuonna Valtimo menetti 3,4 prosenttia väestöstään. Syntyvyys otti pohjakosketuksen vuonna 2016, kun kuntaan syntyi yhdeksän lasta.
Samaan aikaan pääkaupungin väestö on kasvanut lähes sadalla tuhannella. Vuonna 2004 asukkaita oli 559 tuhatta, nyt 650 tuhatta.
Lähitulevaisuudessa jopa useiden maakuntakeskusten ennustetaan kääntyvän muuttotappiokaupungeiksi. Parinkymmenen vuoden kuluttua kasvussa ovat enää Helsingin, Turun ja Tampereen seudut.

Metropolipolitiikasta puhuminen alkoi muistaakseni suunnilleen samoihin aikoihin, kun muutin Valtimolle. Viime vuosina ajatus, että globaalitaloudessa pärjääminen vaatii panostamista nimenomaan kasvukeskuksiin, on vahvistunut entisestään.
Aluepoliittisessa keskustelussa on kuultu paljon avauksia, joita aiemmin tuskin olisi uskallettu esittää. Helsingin pormestari Jan Vapaavuorella (kok) on "kaupunkikapinansa". Hänen puoluetoverinsa, kansanedustaja Juhana Vartiainen on patistellut työttömiä muuttamaan pois paikkakunnilta, joilta työtä ei löydy. Vuokraturva on ehdottanut romutuspalkkiota muuttotappiopaikkakuntien tyhjille asunnoille.
Myös yleinen ilmapiiri muuttuu. Kun kirjoitin syrjäseutujen rakennemuutoksesta Helsingin Sanomissa 30. maaliskuuta 2018, jutun nettiversion perään ilmestyi pitkä kommenttiketju, jossa ei juuri armoa pikkupaikkakunnille herunut.
"Maaseutu tyhjenee, koska ihmiset eivät tahdo asua siellä. (...) Törkeintä on, kuinka kaupunkilaisten taskuista ryöstetään vuosi vuodelta rahaa näiden kannattamattomien maalaiskuntien tekohengittämiseen", kuului suosituin kommentti.
"Elinkelvottoman maaseudun tyhjeneminen tapahtuu pelottavan hitaasti", toinen kommentoija säesti. Nettikeskustelu on tietenkin valikoitunutta, mutta samansuuntaista ilmapiiriä voi helposti aistia laajemminkin tämän hetken Suomessa.

Neuvostoliitto käynnisti 1950- ja -60-lukujen vaihteessa operaation nimeltä "perspektiivittömien kylien likvidointi". Siinä hallinnon kehityskelvottomina pitämät maaseutukylät pyrittiin tyhjentämään asukkaista lakkauttamalla niistä kaikki palvelut. Hurjimmillaan asukkaat pakkosiirrettiin ja koko kylä poltettiin maan tasalle.
Suomessa markkinavoimat ja päättäjät hoitavat likvidoinnin hienovaraisemmin. Ihminen saa edelleen valita asuinpaikkansa vapaasti. Mutta käytännössä se merkitsee yhä useammassa paikassa sitä, että palvelut ovat entistä kauempana.
Minäkin saan nykyään viikonlopun sanomalehdet vasta maanantaina. Toinen vaihtoehto olisi hakea ne yli kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta heittolaatikosta. Vielä pari vuotta sitten lehdet tulivat viikonloppuisin kahden kilometrin päähän.

Valtimolla päättäjät ovat nyt päättäneet likvidoida koko kunnan. Kaikki sai alkunsa, kun kunnanjohtaja Leena Mustonen ilmoitti elokuussa irtisautuvansa tehtävästään. Jo sitä ennen kunnasta olivat lähteneet tekninen johtaja sekä kasvatus- ja koulutusjohtaja.
Kunnan hallinnossa on viisi johtavaa virkaa. Niiden haltijoista kaikki ovat vaihtuneet kahden vuoden sisällä ja osa viroista on täyttämättä.
Kunnanvaltuusto ryhtyi tämän seurauksena vauhdilla puuhaamaan kuntaliitosta. Liitossuunnitelmat oli kuopattu useaan kertaan edellisillä vaalikausilla, joten kunnan lakkauttaminen ei ollut lainkaan Valtimolla vaaliteemana vuoden 2017 kuntavaaleissa. Tästä huolimatta kuntaliitoksesta ei järjestetty neuvoa-antavaa kansanäänestystä.
"Minä olen kyllä sitä mieltä, että äänioikeus pitäisi olla vain, mikäli hyväksytysti suorittaa tentin, joka pitää sisällään talouden tärkeimpien tunnuslukujen ymmärtämisen, osaa kertoa tärkeimmät lakisääteiset kunnalliset palvelut ja sen, mikä on efektiivinen verokertymä", kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ilona Alhoniemi (kesk) kirjoitti kansanäänestyksestä Facebookissa.
Jos jonkin suuren kaupungin arvovaltaisin poliitikko olisi kirjoittanut tuollaista, siitä olisi luultavasti noussut valtakunnallinen kohu.
Nyt näyttää varmalta, että vuonna 1910 perustetun Valtimon tarina päättyy ensi vuonna ja Pohjois-Karjalan väestöltään pienin kunta sulautuu takaisin osaksi Nurmesta.

Poismuuttaneista kaikki eivät ole minulle pelkkiä numeroita tilastoissa. Siinä joukossa on myös monta kaveria ja ystävää.
Kun päivitin itseni ja Valtimon kuulumisia Sunnuntaisuomalaisessa viimeksi viisi vuotta sitten, tilanne kotikylälläni näytti aika erilaiselta. Lähinaapurustoon oli muuttanut nuoria luonnonmukaisesta elämäntavasta kiinnostunteita ihmisiä. Myöhemmin heitä tuli vielä lisää ja useammankin autiotalon ikkunoihin syttyivät valot.
Ilmiö herätti kiinnostusta jopa tutkijoissa. "Esimerkiksi Pohjois-Karjalaan Valtimon alueelle on viime vuosina vakiintunut vaihtoehtoisen elämäntavan etsijöiden joukko, johon kuuluu nuoria aikuisia, myös lapsiperheitä", Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan professori ja kylätutkimuskonkari Pertti Rannikko kirjoitti Helsingin Sanomissa 6.3.2017.
Puhe "vakiintumisesta" oli ehkä vähän ennenaikaista. Nyt tuosta joukosta on nimittäin vain rippeet jäljellä. Kahden pienen lapsen perhekin muutti Tampereelle aivan naapuristani.
Kun itse muutin tänne 15 vuotta sitten, minua ärsyttivät suunnattomasti puheet, joissa arvuuteltiin, koska muutan takaisin kaupunkiin. Nyt huomaan olevani jo itse samanlainen skeptikko. Jos joku muuttaa tänne, mietin ensimmäiseksi, että kohta se jo varmaan muuttaa pois.

Muuttaessani Helsingistä Valtimolle sain kuulla ratkaisustani monenlaisia mielipiteitä, joista yksi jäi erityisesti mieleeni:
"Älä muuta! Pohjois-Karjalan tyhjyys tarttuu pian sinuunkin", varoitti tuttu toimittajakollega. (Sitaatti löytyy myös nettisivuiltani maallemuutostani kertoneen Kadulta korpeen -kirjoitussarjan avausjakson pidemmästä versiosta.)
Aina välillä tulee mietittyä, onko tyhjyys tarttunut. Huomaako sellaista edes itse?
Olen elänyt suurimman osan Valtimolla viettämästäni ajasta yksin. Olisiko ihmissuhdeasioissa käynyt parempi flaksi jossain muualla? Olisinko kenties jopa perheellinen? Onko minusta tullut täällä asuessani kyynisempi?
Juuret joka tapauksessa kasvavat aina vain syvemmälle Valtimon multiin. Viisi vuotta sitten kerroin hankkineeni kotikunnastani 15 hehtaaria metsää. Nyt hehtaareja on jo 50.
Ja jos tyhjyys meinaa tarttua liikaa, moottorisahaterapia toimii aina. Omien poltto- ja rakennuspuiden lisäksi olen viime talvina tehnyt palstoiltani sahatyönä myös parisataa kuutiota myyntipuuta.

Viime vuosina yksi valtimolainen hanke on saanut valtakunnallistakin julkisuutta. Naapurikylälle puuhataan opistoa, jossa opiskellaan omavaraisuutta. Käytännössä siellä siis opetellaan elämään ilman rahaa tai ainakin mahdollisimman vähällä kuluttamisella.
Siinäkö syrjäseutujen tulevaisuus?

Toimittaja Sampsa Oinaala muutti Helsingistä Valtimolle vappuna 2004. Hänen Sunnuntaisuomalaiselle kirjoittama Kadulta Korpeen -sarja, sekä siihen julkaistut seurantajutut vuosilta 2006 ja 2014 ovat luettavissa osoitteessa oinaala.info/kadultakorpeen.

 

 
web design by anka